Uutiset

Tulosta
Julkaistu Kirjoittanut Super User

 

Kilpailukutsut julkaistu:

Erämelonnan SM-kilpailut järjestetään Hiidenvedellä Vihdissä 23.-24.5. 2015

ERÄVAELLUKSEN SM-KILPAILUT 2015 18.09. - 20.09.•2015 KERAVANJÄRVEN KIERROS Mäntsälässä

Kutsu Suomen Erävaelluskillan kiltakäräjille

 

Aika: Sunnuntaina 23.2.2014 kello 12.00.

 

Paikka: Jyväskylän Keljonkankaan ABC-asemalla, os. Eteläväylä 17

 

Käsitellään Kiltakaaren 9. luvussa mainitut asiat sekä SM-erävaelluksen 2014 toteutus, järjestelyt ja vastuunjako.

 

T. Kiltaneuvosto

 

 

XLV SM-ERÄVAELLUS 2014

Erävaelluksen SM-kisojen pitkä perinne jatkuu syyskuun ensimmäisellä viikolla Kiilopäällä. Ladun toimintakeskus täyttää 50 vuotta ja siellä oli myös kahden ensimmäisen kisan kilpailukeskus. Tavoitteena on vaellus, josta jokaiselle osanottajalle tulee hyviä kokemuksia, jää mieluisat muistot ja hyvä mieli kisan jälkeen. Myös vähäisellä vaelluskokemuksella pääsee turvallisesti kokeilemaan osaamistaan ja kehittämään taitojaan. Ne ovatkin SM-erävaelluksen tärkeimmät tavoitteet. Kiilopäältä on tarjolla erinomaiset, hyväpohjaiset vaellusmaastot alkavan ruskan täydentäessä esteettisen nautinnon.
Tämän vuoden kisan ajankohta on 4. - 7. 9. Kilpailukutsu julkaistaan Latu&Polku-lehden numerossa 2/2014. Kokeneet tehtävä- ja ratamestariryhmät ovat aloittaneet mielenkiintoisen ja vaelluksenomaisen kilpailun suunnittelun. Kilpailun toteuttamiseen tarvitaan lisää talkoolaisia ja kannattaa ajoissa ilmoittautua haluamaansa tehtävään joko yksin tai kavereiden kanssa.
 Talkoisiin voi ilmoittautua ja kilpailusta tiedustella Jorma Pihlaiselta Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. tai puh 050 4327563.

 

KUTSU KILTAKÄRÄJILLE

Suomen Erävaelluskilta ry:n Kiltakäräjät pidetään Helsingin Partioasemalla osoitteessa Töölönkatu 55 lauantaina 27.4.2013 alkaen kello 12.00.

Kiltakäräjillä käsitellään Kiltakaaren 9. luvussa mainitut asiat sekä määritellään tulevaisuuden tehtävät ja tavoitteet.

Ovikellosummerilla pääsee sisään ja sisäpihalla on muutama pysäköintipaikka.

Kahvitarjoilu
Tervetuloa

Ote kiltakaaresta

9. luku           Kiltakäräjät

Varsinaisilla kiltakäräjillä käsitellään seuraavat asiat:

1. käräjien avaus

2. valitaan käräjien puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa

3. todetaan käräjien laillisuus ja päätösvaltaisuus

4. hyväksytään käräjien työjärjestys

5. esitetään tilinpäätös, aikakirja (vuosikertomus) ja toiminnantarkastajan lausunto

6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä kiltaneuvostolle ja muille tilivelvollisille

7. vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksut

8. valitaan joka toinen vuosi oltermanni ja vuosittain neuvokset sekä varaneuvokset erovuoroisten tilalle

9. valitaan toiminnantarkastaja ja hänelle varahenkilö

10. käsitellään muut käräjäkutsussa mainitut asiat

Mikäli jäsen haluaa saada jonkin asian kiltakäräjien käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti kiltaneuvostolle hyvissä ajoin, että asia ehtii kiltakäräjien käräjäkutsuun.

 

 -----------------------------------------------------------------------------

Varsinaiset kiltakäräjät 2012

Suomen Erävaelluskilta ry:n I Varsinaiset Kiltakäräjät pidettiin
perjantaina 13.4.2012 kello 18.00 Sodankylän varuskunnan Sotilaskodissa, 
 

 

.

Lue lisää: Uutiset

Kävijälaskuri

487593
TänäänTänään510
Kävijöitä yhteensäKävijöitä yhteensä487593
Copyright 2011 Kiltakäräjät. All Rights Reserved.
Joomla themes by Hostgator coupon